Perustietoa

 

Yleistä yhdistyksestä:
  • Sateenkaariyhdistys Malkus on perustettu vuonna 2014 edistämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten hengellistä ja henkistä hyvinvointia.
  • Yhdistys on valtakunnallinen ja sillä on toimintaa eri puolilla Suomea sekä verkossa. Osa toiminnasta on myös kansainvälistä.
  • Vuoden 2015 alusta lähtien yhdistys on ollut Setan jäsenjärjestö.
  • Malkus-nimi tulee Raamatusta (Joh. 18:10) ja se on alun perin otettu käyttöön Helsingissä Setan kristillisen Malkus-ryhmän nimeksi 1980-luvun alussa. Nimi vakiintui ja sitä käytettiin muuallakin kuin em. ryhmän nimenä. Valtakunnallisen yhdistyksen nimeksi Malkus oli ennestään tuttuna luonteva valinta. Yhdistyksen perustamisen yhteydessä keskenään erilaisten ryhmien ja muiden Malkus-nimisten toimijoiden yhdistäväksi tekijäksi määriteltiin Malkus-konsepti, jota yhdistys ylläpitää.
  • Huolimatta raamatullisesta nimestään ja tavoitteestaan edistää hengellistä hyvinvointia yhdistys ei ole sitoutunut mihinkään tiettyyn hengelliseen tai uskonnolliseen suuntaan. Jäsenet voivat olla eri tavoin tunnustuksellisia ja toimia tunnustuksensa mukaan yhdistyksen tarjoamissa puitteissa.

 

Toimintamuodot:
  • Kotimainen toiminta: Yhdistys järjestää Suomessa erilaisia tilaisuuksia sekä yksin että yhteistyökumppaniensa kanssa. Tällaisia ovat mm.
    • Voimavaraksi-hanke, jonka tavoitteena on lisätä hengellisten ja hengellisissä yhteisöissä elävien sateenkaari-ihmisten hyvinvointia. Kyseessä on vuonna 2022 alkanut kolmivuotinen hanke, jonka toteuttamiseen yhdistys saa valtionapua Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) rahoituksen muodossa. Hanke on jatkoa vastaavalle aiemmalle vuosina 2018-2021 toimineelle Taakasta voimavaraksi -hankkeelle.
    • Malkus-leirit, joita on järjestetty kerran vuodessa jo vuodesta 1995 alkaen. Nykyisin leirit ovat Sateenkaariyhdistys Malkuksen järjestämiä.
    • Keskustelutilaisuudet
    • Vapaamuotoiset tapaamiset
    • Pikadeittitilaisuudet
    • Osallistuminen eri paikkakuntien pride-kulkueisiin
  • Toiminta verkossa: Yhdistyksen verkkosivuilla on valtakunnallinen tapahtumakalenteri, jossa on listattu eri tahojen järjestämiä tapahtumia aika- ja paikkatietoineen. Säännöllisistä kalenterissa olevista toimintamuodoista on myös lyhyt kuvaus ja toimintaa järjestävän tahon yhteystiedot. Lisäksi verkkosivuilla on mm. tietoa yhdistyksestä sekä kansainvälinen kattava linkkikirjasto. Yhdistys ylläpitää verkkosivujen lisäksi sähköpostilistaa , Facebook-sivua , Instagram-tiliä ja YouTube-kanavaa .
  • Kansainvälinen toiminta: Yhdistys on tehnyt yhteistyötä European Forum of LGBTI+ Christian Groups -järjestön kanssa sen Eastern European Partnership -projektissa, joka tukee Itä-Euroopan sateenkaarikristillisiä yhteisöjä.

 

Yhteistyökumppanit:
  • Seta ja sen jäsenjärjestöt: Setan jäsenjärjestönä yhdistys luonnollisesti tekee yhteistyötä sen kanssa ja saa Setalta mm. jäsenjärjestöavustusta ja tiloja käyttöönsä. Setan aluejärjestöissä toimii Malkus-ryhmiä, jotka noudattavat yhdistyksen ylläpitämässä Malkus-konseptissa määriteltyjä periaatteita. Yhdistyksellä ei ole omaa säännöllistä ryhmätoimintaa.
  • Sinuiksi-palvelu: Valtakunnallinen tuki- ja neuvontapalvelu on osa Pirkanmaan Setan toimintaa ja yhdistys tekee sen kanssa yhteistyötä sekä valtakunnallisesti että paikallisesti Tampereella.
  • Yhteys-liike: Yhdistyksellä on edustaja Ekumeenisen Yhteys-liikkeen tuki ry:n johtokunnassa, mikä mahdollistaa monipuolisen yhteistyön ja keskinäisen tiedonvaihdon.
  • Arcus-verkosto: Yhteistyötä tehdään mm. Yhteys-liikkeen puitteissa. Monet yhdistyksen aktiivit osallistuvat arcuslaisten kanssa myös sateenkaarimessujen ja muiden tilaisuuksien järjestämiseen.
  • European Forum of LGBT Christian Groups: Yhdistys on osallistunut Eastern European Partnership -projektiin.
  • Evankelisluterilaisen kirkon seurakunnat: Sateenkaarimessut ovat paikallisten seurakuntien toimintaa useissa kaupungeissa ja monet yhdistyksen aktiivit osallistuvat niiden järjestämiseen. Lisäksi yhdistys on saanut tiloja käyttöönsä mm. Helsingissä Kallion seurakunnalta, Tampereella Tuomiokirkkoseurakunnalta ja Turussa Henrikinseurakunnalta.
  • Parisuhdekeskus Kataja: Yhteistyötä tehdään mm. Helsinki Priden tilaisuuksien tiedottamisessa ja koordinoinnissa. Yhteistyötä on aiemmin tehty myös Sateenkaariparit-projektissa.
  • Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto: Turussa yhdistys on saanut tiloja käyttöönsä SKY:n paikallisosastolta TYKY:ltä.
  • Metropolitan Community Church (MCC): Yhteistyötä tehdään mm. Yhteys-liikkeen puitteissa. Jotkut yhdistyksen aktiivit osallistuvat myös MCC:n tilaisuuksiin Helsingissä.
  • Oppilaitokset: Yhteistyötä tehdään Pro Gradu – ja muiden opinnäytetöiden osalta.
  • Lisäksi yhdistys tekee yhteistyötä monen muun tahon kanssa, mm. ylläpitämänsä tapahtumakalenterin tiimoilta.

 

Miten voit osallistua yhdistyksen toimintaan?
  • Liittymällä jäseneksi. Varsinaisia jäseniä voivat olla vain yksityishenkilöt, kannatusjäseniksi voivat liittyä myös yhteisöt. Jäsenhakemuksen voi jättää joko verkkosivulla tai ilmoittamalla sivulla mainitut tiedot yhdistyksen tilaisuuksien järjestäjille tai esim. sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. . Jäsenhakemus käsitellään seuraavassa hallituksen kokouksessa, joita on noin kerran kuussa. Jäsenenä voit vaikuttaa yhdistyksen kokouksissa ja saat alennuksia yhdistyksen ja muiden Setan jäsenjärjestöjen järjestämistä maksullisista tapahtumista, esim. Malkus-leireistä.
  • Liittymällä Malkus-sähköpostilistalle. Listalle voit liittyä joko yhdistyksen jäseneksi liittymisen yhteydessä tai antamalla sähköpostiosoitteesi yhdistyksen tilaisuuksien järjestäjille. Saatuasi kutsun listalle sinun pitää vahvistaa listalle liittymisesi hyväksymällä kutsu klikkaamalla viestissä olevaa linkkiä. Listan kautta saat tietoa ajankohtaisista asioista ja voit myös itse lähettää listalle viestejä.
  • Osallistumalla yhdistyksen toiminnan järjestämiseen, joko hallituksen jäsenenä / varajäsenenä tai muunlaisena vapaaehtoistyöntekijänä. Hallituksen jäsenet valitaan yhdistyksen syyskokouksessa. Hallituksessa pääset parhaiten vaikuttamaan siihen mitä yhdistys tekee. Jos haluat toimia aktiivisesti mutta et halua tai et tule valituksi hallitukseen, mukaan toimintaan mahtuu hyvin muutenkin. Pyrimme siihen että kukin saa tehdä itselleen mieluisaa vapaaehtoistyötä.
  • Lahjoittamalla rahaa yhdistyksen toiminnan tukemiseksi. Setan jäsenjärjestönä yhdistys on oikeutettu käyttämään Setan varainkeräyslupaa. Lahjoittaa voi Setan tilille FI21 8000 1571 0819 35 (Danske Bank) viitteellä 500212 . Lue lisää täältä .